Blogi-200820.jpg
Kansalaisen perustaidot -hanke (2018–2020) on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama ja osa opetus- ja
kulttuuriministeriön Taito-ohjelmaa. Hanketta toteutetaan Opintokeskus Siviksen ja Kansanvalistusseuran yhteistyönä.

Hyvinvointia arkeen lapsen kanssa – koulutus äideille Helsingissä

Kansalaisen perustaidot -hanke järjestää Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin kanssa Kaikkien-mallin mukaisen kahden kerran hyvinvointikoulutuksen äideille.

Äitiys mullistaa naisen elämän kertaheitolla. Ihana, toivottu ja odotettu vauva tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa ja tuo eteen tilanteita, joihin ei voi etukäteen valmistautua. Jo ovesta ulos pääseminen vauvan kanssa vaatii uuden opettelua! Omat tunnereaktiot voivat yllättää pienen lapsen sitovuuden myötä. Lasten ei turhaan sanota olevan suurimpia opettajiamme.

Äitiyden tuoma muutos koskee niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalista todellisuutta. Uudessa elämäntilanteessa äidin tarpeet jäävät helposti taka-alalle. Moni kokee myös jäävänsä yksin. Isot muutokset ja mahdollinen tuen puute vaikuttavat väistämättä äidin hyvinvointiin ja voimavaroihin toimia lapsen kanssa ja nauttia arjesta.

Haluamme tarjota äideille tilaisuuden pysähtyä pohtimaan omaa hyvinvointia ja voimavaroja sekä löytää ratkaisuja ja ideoita omaan arkeen yhdessä vertaisryhmän kanssa. Tunnustelemme ja tunnistamme luottamuksellisesti omia vahvuuksia äitinä sekä hyvinvointia tuottavia asioita arjessa. Tunnistamme myös asioita, jotka koetaan haasteellisiksi. Saamme ja jaamme tietoa tarjolla olevista harrastemahdollisuuksista ja tukipalveluista. Yhdenkään äidin ei tulisi jäädä näissä pohdinnoissa yksin!

Hyvinvointia arkeen lapsen kanssa -koulutus

  • Aika: Perjantai 4.9. ja perjantai 11.9.2020 klo 10-13. Koulutus sisältää kaksi tapaamista. Ilmoittautuminen sisältää molemmat kerrat.
  • Paikka: Kulttuurikeskus Stoa, Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki
  • Ilmoittautuminen: 27.8.2020 mennessä. Ilmoittautumislomake
  • Lisätietoa: MLL:n Uudenmaan piiri Nadia El-Radhi p. 0440 844 908, Kansanvalistusseura: Nina Hjelt p. 050 471 3820; nina.hjelt@kvs.fi
  • Järjestäjät: MLL:n Uudenmaan piiri, Opintokeskus Sivis ja Kansanvalistusseura

Tukea ja harrastusmahdollisuuksia

Helsingissä on tarjolla perheille tukea ja kivoja harrastemahdollisuuksia: kaupungin avoimissa leikkipuistoissa on erilaisia vauva- ja perhekerhoja. Useat yhdistykset ja yritykset järjestävät harrastetoimintaa muskareista sirkus- ja muihin liikuntatuokioihin.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistykset tarjoavat monenlaista kerhotoimintaa lapsille ja vanhemmille.

Neuvolan kautta on mahdollista saada tukea terveydellisissä tai perhe-elämää koskevissa ongelmatilanteissa.

Lisätietoa perheiden palveluista ja ajanvietteistä Helsingissä

Mannerheimin Lastensuojeluliitto > Perheille
Helsingin kaupunki > Leikkipuistot ja perhetalot sekä leikkipaikat
Helsingin kaupunki > Neuvolat
Stadissa.fi > Helsinki lapsille ja perheille
Sandis > Lastentapahtumat – Helsinki

Teksti:
Nina Hjelt
Koulutussuunnittelija
Kansanvalistusseura